Uutisia - Tapahtumat

etusivulleKaikki uutiset
9.4.2014 / Tapahtumat
Aijjoos-hankkeessa juhlitaan tänä vuonna suuria ikäluokkia

Lappajärvellä Kylpylä Kivitipussa järjestettiin perjantaina 4.4.2014 Suuri juhla suurille ikäluokille. Kutsun saivat vuosina 1945–1947 syntyneet evijärveläiset, kauhavalaiset ja lappajärveläiset. Kutsua noudatti yli 200 henkilöä.

Juhlan pääesiintyjä oli Suomen suosituimpiin puhujiin lukeutuva Tom Pöysti. Hän nauratti juhlayleisöä puhumalla elämän kulinarismista. Lisäksi juhlassa kuultiin Aijjoos-hankkeen kehittämispäällikkö Marja-Liisa Nevalan, Lappajärven seurakunnan diakoni Marja Lammisen, Kuntayhtymä Kaksineuvoisen johtaja Antti Perkkalaisen, Ystävätoiminnan alueellisen tuen kehittämisprojektin aluetyöntekijä Teija Matalamäen sekä Tukihenkilövälityksen toimialavastaava Anne Sirosen puheenvuorot. Ylihärmän soittokunta tarjoili yleisölle mm. merellistä musiikkia.

Usein suuria ikäluokkia syyllistetään siitä, että heitä on niin paljon. Kaikkien juhlan puhujien pääviesti oli se, että suuret ikäluokat ovat voimavara yhteiskunnallemme. Juuri sen vuoksi juhla haluttiin heille järjestää.

Suuri juhla järjestettiin Aijjoos-hanke II:n, Evijärven, Kauhavan ja Lappajärven seurakuntien, Kuntayhtymä Kaksineuvoisen, Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin sekä Järjestötalon yhteistyönä.

Syyskuussa suureen juhlaan kutsutaan 1948–1950 syntyneet evijärveläiset, kauhavalaiset ja lappajärveläiset.

Suureen juhlaan osallistui yli 200 henkilöä Juhlayleisöä nauratti näyttelijä Tom Pöysti

Lisää tunnelmia Yle uutisten sivuilta sekä Ylen Areenasta.