Kauhavan eksoottisiin kyliin kuuluva Pelkkikangas oli neljän eläkeläisnaisen reviiriä. Muun perheen ollessa työssä ja lastenlasten koulussa naiset tekivät käsitöitä kylätalolla. Se oli kuin linnunpesä: puista ylellisyyttä hipova lämpöinen, rauhan tyyssija, tien laidassa puiden suojassa, jonne levoton ihminen mielellään astui. Tarkoitus oli pohtia muistin elvytysmielessä Luterilaisessa kirkossa käytyjä keskusteluja.

Aiheeseen liittyen kokosimme nukketeatterin, jossa äänessä oli eläkkeelle jäämässä oleva pappi ja hänen vaimonsa. He pelkäsivät, ettei pappi enää saisi vihkiä edes rakastunutta paria. Seurakunta, tässä tapauksessa Pelkkikankaan naiset kommentoivat papin ajatuksia niin selkeästi, että luulin heidän hankkineen keskustelutaidot kirkkovaltuustossa. Yksi luetteli papin laillisista oikeuksistakin!

Nauraminen itselle on harvinaista ja tuntuu vatsanpohjassa asti. Naiset tekivät huumoria käyttämällä erilaisia peruukkeja. Riemu alkoi sillä sekunnilla, kun peruukki kosketti päälakea. Koska se kätki osan kasvoja, minun oli jo vaikea tunnistaa, kuka kulloinkin oli tukan alla. Peilin puuttuessa he eivät edes nähneet kuvaansa. Oli vain uskottava ystävän vilpittömiin sanoihin ja hersyvään nauruun.

Huipentumaksi oli tutustuminen klovneriaan. Tarvittiin punainen nenä, peruukki ja valkoiset käsineet. Puhua ei saanut, vain kiljua, itkeä, murista tai nauraa sekä elehtiä käsin että jaloin. Olin pannut tuolille käärmeen, jota klovnit alkoivat piirittää ja kiertää vapauttaakseen käärmeen luikertelemaan ulos. Laatumusiikkiakin kuunneltiin, mm. oopperalaulaja Martti Talvelaa, joka tunnettiin läpikotaisin Pelkkikankaalla.

Lämmintä vappua odotellen

Irja Pollari, eläkeläinen