Rahapelaaminen tarkoittaa peliä, johon osallistutaan maksua vastaan, ja jossa pelistä on mahdollisuus voittaa rahaa. Voitto perustuu kokonaan tai osittain sattumaan, eli pelin lopputulosta ei voi ennalta tietää tai suunnitella.

Suomessa rahapelaaminen on hyvin yleistä, ja siihen on aina suhtauduttu melko myönteisesti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2024 tilaston mukaan noin 70 prosenttia suomalaisista on pelannut rahapelejä viimeisen 12 kuukauden aikana. Veikkauksen peleistä pelataan eniten lottopelejä, Jokeria, arpapelejä, rahapeliautomaatteja ja päivittäisiä arvontapelejä.

Usein voidaan ajatella, että rahapeliongelma syntyy ihmisille, joilla ei ole tarpeeksi tahdonvoimaa, mutta asia ei ole niin. Pelaaminen voi lähteä käsistä esimerkiksi yksinäisyyden, mielenterveysongelmien, vaikean elämäntilanteen tai heikon impulssikontrollin vuoksi.

Rahapelit tuovat mielihyvää, koska ne tarjoavat nopeaa jännitystä ja voittamisen mahdollisuuden. Rahapelien houkuttavuutta lisäävät myös pelien miellyttävä visuaalisuus ja äänet. Kyseessä voi olla kuitenkin rahapeliongelma, jos

-pelaaminen alkaa hallita elämää

-pelaamista jatkaa vaikka rahat ovat jo loppu

-pelaamista aletaan salata läheisiltä

Rahapeliongelma vaikuttaa elämänlaatuun kokonaisvaltaisesti.  Rahapeliriippuvuus voi johtaa taloudellisiin haittoihin, mielenterveysongelmiin ja vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin negatiivisesti. Moni kokee rahapeliriippuvuudesta häpeää ja yrittää salata tilanteensa. Nämä tunteet ovat täysin sallittuja, mutta ne ovat myös yksi syy sille miksi apua ei hankita tarpeeksi ajoissa.

Rahapeliongelman kanssa ei tarvitse olla yksin. Apua löytyy kyllä. Apua rahapeliongelmaan saa esimerkiksi Peluurista, omasta terveyskeskuksesta, vertaistukiryhmistä ja eri järjestöiltä, jotka auttavat pelaamisen hallinnassa.

 

Hyödyllisiä linkkejä, josta löytää lisää tietoa rahapelaamisesta:

https://www.peluuri.fi/

https://ehyt.fi/paihde-peli-info/rahapelaaminen/

https://www.mielenterveystalo.fi/fi/pelaaminen/hae-apua-peliriippuvuuteen

https://pelitesti.fi/

 

Jutun on kirjoittanut harjoittelussa Aijjoos-toiminnassa sosionomiopiskelija Usva Korkiatupa

Lähteet:

Jätä kommentti