Kauhavalainen eläkeläinen Eero Peltoniemi kertoo kokemuksistaan digisynttärien järjestämisestä.

”Kun valmistelin synttäreitä nettiin etänä, suoritin ennakkoharjoituksia. Kutsuin muutamia ystäviäni verkkotapaamiseen. Huomasin olevani liian aikaisin liikkeellä. Iäkkäiden ystävieni valmius etätapaamiseen oli monille liian uutta. Kutsuuni vastasi vain muutama. Älylaitteita, älypuhelimia omistamattomia on useita ja heidätkin tulisi muistaa.

Kirje on helppo kirjoittaa tietokoneella, mutta sen lähettäminen postipojan polkemana ja vastauksen saaminen on jo niin etäistä kulttuurihistoriaa, että puhutaan museoiden aarteista. Päättäjiltä näyttää unhottuneen iäkkäiden kansalaisten kehityksenvirrassa pitäminen, ja heidän verkko-osaamiseensa kouluttaminen. Myös oma verkkolaiteosaamiseni vaatii päivitystä. Kun lähetin sähköpostissa tapaamiskutsuja Teams-sovelluksella, ne saapuivat kutsutuille Meet-sovelluksella. Osaamista siis puuttui.

Tyydyin kohtaamaan vain perheeni. Sekin tapahtui mökille rakentamassani uudessa kesäkäyttöhuoneessa, jonne lapseni organisoivat yllätyksen, kuvallisen pöydänkannen kokoisen elämäkertomuskuvakortin. Ennen kahvipöydän kattamista he paljastivat lasisen pöytälevyn alta noin sata valokuvakopiota sisältävän elämäkertakuvakokoelman KORTIN. Kuvat ovat selkeitä lasertulostinsuurennoksia. Kuvia katsoessa muisti tarkentuu ensin tärkeimmiksi koettuihin elämäkerran tapahtumiin.

Itse kerätty kuvakollaasi olisi varmasti hiukan erilainen. Lastenlasten tekemiset ja lausahdukset nousevat tätä kirjoittaessa korostuneesti kuvien väliin. Kolmivuotiaan tytön perhevierailulla yli 20 vuotta sitten lausuma: ”Vaari lukee iltasadun, minä rukouksen”. Silloin pieni käsi tarttui vaarin sormeen ja ohjasi hänet makuuhuoneen rauhaan. Vaarin 85-vuotissyntymäpäivän tapaamiseen nuorin lapsenlapseni 17 v. saapui vanhempiensa kanssa, auton ajolupaharjoittelijana. Hän opiskelee kolmoistutkintoa, yhtenä puutyö. Tarinatupakyltin nimikaiverrus on esittelynäyte vaarille.

Tuota syntymäpäiväkortin sadan valokuvan elämäkertakollaasia katselen virkeästi muistojani kertoillen, jos kuulijaksi joku ilmaantuu.

Lapsenlapseni pyysivät syntymäpäivän tapaamisessa elämänohjetta. Totesin, että hyvä olisi, jos ette katkeroittaisi mieltänne mistään vastoinkäymisestä ja osaisitte olla kadehtimatta ketään, joka omalla työllään, opiskelulla ja onnella on menestynyt elämässään.

Puolentoistavuoden karanteeniaikana olen käyttänyt netti-verkkoa vähän. Aijjoos, Etätapaamiset ja Yhteiskunnallinen Keskustelukerho, kerran kuussa muutamia sähköposteja, siinäpä se netinkäyttö. Mutta on sitä uudelleen opiskelua vain jatkettava, että pysyisi jotenkin kehityskelkan kannaksilla.

Ikääntyneiden digikelkasta pudonneiden kansalaisten kyytiin ottaminen on Aijjoos-toiminnalle, Vanhustyön keskusliitolle ja vapaaehtoistyölle valtava haaste. Kirkko on saatava enenevässä määrin mukaan. Diakonialla on valmis luottamuksellinen kontakti pudokkaiden väestönosaan.

TARINA, kuulumisten vaihtaminen, kohtaaminen ja infon jakaminen ovat kerhokokoontumisen magneetti. Tarinankertojia on harvassa. Tarjonnan ja kysynnän kisailuhaaste jää vähäiseksi. Samoin uusien tarinoiden synty ja kannustavan palautteen saaminen.

Karanteeni on aiheuttanut yhteisöllisyyteen mykkyyden sensuuria ja väljähtänyttä vähättelyä.

Kerhotapaamisissa ja Etäkahvikeskusteluissa useiden korvaparien tietoisessa kuuntelussa keskustelu kunnioittaa lähimmäistä, mutta kun siirrytään some-kirjoitteluun, ajatus lipsahtaa helposti vihapuheeksi.”

Eero Peltoniemi

Lapsenlapsen kaivertama nimikyltti
Kuvakollaasi vuosien varrelta.

Yksi kommentti

  1. eila laasanen 10.10.2021 at 12:42 - Vastaa

    Hyvin kerrottu tämänpäivän tarinaa. Ihanaa kun perhe silti voi kokoontua ja ihanaa että lapsenlapset ovat niin avoimia että voivat kertoa tämänhetkisestä tilanteesta. Iltasatuun vaari on ehkä vähän kiusallinen juttu, mutta siellä pohjalla
    se muhii satukin rukouksineen. Hyvä kirjoitus ja kuvat.

Jätä kommentti