Ensimmäinen viiden päivän jakso, KELA:n myöntämästä kuntoutuksesta on takana. Kiitollisena kirjaan kokemuksiani. Ehkä lukija aktivoituu tarkkailemaan omaa tilaansa ja hakeutuu samantapaiseen kuntoutukseen, tai löytää lukemastaan vinkkejä elämänsä laadun parantamiseen.
Yksilöllisiä aikoja potilaan ohjaamiseen oli kuntoutuksessa tarjolla runsaasti. Lääkärillekin runsas aikavaraus.
Vapaahetkinä leirinuotion äärellä kyselin kavereilta, oletteko huomioineet, että eläkejärjestöjen vapaa-ajan luovan kulttuurin harrastuksissa on tapahtunut vähentymää. En saanut tyydyttäviä vastauksia. Siksi pohdiskelen asiaa tässä, haastaakseni lukijan liittymään pohdiskeluuni. Kulttuurinälkäni etsii aisteille purtavaa.
Kuntoutuksen viimeisellä tapaamisella sosionomin kanssa, sain vastauksia pulmaan. Nettiä selaten löytyi muutamia lähialueen harrasteryhmiä, joihin on mahdollista osallistua. Aktiivinen yksin asuva on myös löytänyt paikkakunnalla pitkään toimineen Aijjoos-toiminnan kerhot ja tapahtumat.
Tiedostan, että kuntoutus maksaa. Aivoinfarktin jälkeinen kuntoutus palaakin mieleen tätä kirjoittaessa. Korvatakseni yhteiskunnalta saamiani palveluja, olen tehnyt monenlaista vapaaehtoistyötä. Olen käynyt monenlaisia kursseja, osatakseni yhteisöä palvelevia tehtäviä. Esiintymisviettini ohjaa näytelmiin, pakinointiin, runoiluun ja sanataiteella palveluun.
Onnellisena ja elämänodotuksia kohottavin mielin palasin kuntoutuksesta. Matkalla purin viimeiset puheripulini rippeet taksinkuljettajan korville. Kotipihassa, KELA-eurojen lantit kourassaan, kuljettaja sanoi: – Kotimatkakin sujui oikein viihtyisänä, ja sai isäntäkin toimitella!
Eero Peltoniemi
Taisipa Eero-vaari jättää tarkoituksella kertomatta, sen miten monta käyntiä terveyskeskuksessa ja miten monta puhelinsoittoa eri tahoille, sekä lomakkeiden täyttämistä vaadittiin, ennenkuin Kelalla kaikki tarvittava tieto oli kasassa kuntoutuspäätöksen tekemistä varten.
Mitään hyvää ja positiivista, ei nykymaailma, yleensä ilmaiseksi tarjoile, mutta kyllä tässä tapauksessa em. vaivannäkö palkittiin. Vaari aiempaa pirteämmällä äänellä puhelimeensa vastaa ja lopputalven ja tulevan kesän touhuja suunnittelee. Ja kuntoutushan jatkuu vielä..
Hakeutukaa ihmeessä näihin Kelan kuntoutuksiin. Ja jos ei eka kerralla tärppää, niin mikään ei estä yrittämästä uudelleen. Onhan Kelalla toki jokin sortin neuvontavelvollisuus etuuksistaan, mutta kyllä tässä mielestäni olisi jonkin sortin paikallisen ja matalan kynnyksen ”kela-asiamiehen” homma, ainakin prosessin käynnistämiseksi.