Kevätkaudella on tarjolla neljä mielenkiintoista luentoa, jotka lähetetään Jyväskylän ikääntyvien yliopistosta. Aijjoos-toiminta ja Järvilakeuden kansalaisopisto järjestävät niin, että luentoja pääsee kuulemaan maksutta toiminta-alueellamme aina kahdella eri paikkakunnalla. Lisäksi ennen luennon alkua klo 13.30 lähtien on tarjolla kahvia ja pullaa.
Keskiviikkona 18.1. klo 14–16 aiheena on Kohti parempia unia, uni hyvinvoinnin perustana. Luennoitsija on unilääkäri, dosentti Henri Tuomilehto. Luentoa voi tulla kuulemaan Evijärven kunnantalolle (Viskarinaukio 3) tai Kauhavan Y-Kinoon (Kauppatie 109 K).
Keskiviikkona 15.3. klo 14–16 otsikkona on Muuttolinnut palaavat – mutta yhä pienempinä parvina. Luennoitsijoina ovat FL, ornitologi Pertti Koskimies ja valokuvaaja Jussi Murtosaari. Luentoa voi tulla kuuntelemaan Alahärmään Nuorisoseura Onnelaan (Onnelanranta 2) tai Kortesjärven Nuorisoseuralle (Kukkolantie 29).
Keskiviikkona 12.4. klo 14–16 kuullaan tietoa otsikolla Verenpaine koholla – haaste yksilölle ja kansanterveydelle. Luennoitsijana on Professori, sisätautien erikoislääkäri Teemu Niiranen, Turun yliopisto, Turun yliopistollinen sairaala ja THL. Luentoa voi tulla seuraamaan Lappajärvelle Itäkylän nuorisoseuralle (Luomalantie 17) tai Ylihärmän seurakuntatalolle (Päämajantie 29).
Keskiviikkona 3.5. klo 14–16 näyttelijä Hannu-Pekka Björkman puhuu otsikolla Kepissä on kaksi päätä. Taiteesta ja totuudesta. Luentoa pääsee kuuntelemaan Evijärven kunnantalolla (Viskarinaukio 3) ja Kauhavan Y-Kinolla (Kauppatie 109 K).
Kaikille luennoille tulee ilmoittautua etukäteen p. 040 723 8161, 050 583 7450 tai aijjoos@aijjoos.fi
Tervetuloa!